Viikon 9 touhut


Hiljainen viikko, eli ei ostoja eikä osinkoja.

 

 

Ostot:

Ei ostoja

Osingot:

Ei osinkoja


Muuta

Maaliskuun ja Huhtikuun osalle suunnitelmissa on ostaa vielä kolmea eri osaketta. Sen jälkeen pidän ostojen suhteen hieman taukoa ja vähentelen hieman osakkeiden ostoon käyttämää velkaani (limiittiä).

Minulla on edelleen hieman ongelmallinen suhtautumistapa sijoituksiin käyttämääni velkaan (lienee peruja vanhemmiltani / ympäröivältä yhteiskunnalta), eli sijoitusvelka tuntuu ajatuksena ahdistavalta. Sinällään erikoista, koska velan määrä on omaisuuteni suhteutettuna minimaalinen ja olenhan myös asuntovelallinen. Hankalan oloni vielä ymmärtäisi, jos olisi vivuttanut salkun aivan tappiin ja pienikin muutos laittaisi koko paletin uusiksi.

Tuntuu erikoiselta että velka joka kuitenkin tuottaa jatkuvasti myös tuloja, (osinkojen muodossa) on vieläkin minulle melkoinen peikko. Niinhän ne sanovat, että vian ei tarvitse olla iso jos se on päässä…



Viikon musiikki

Ulkona on niin järjettömän komea keli, että pois sieltä näyttöpäätteiden ääresta ja ulos! On meille synkempiäkin päiviä osakemarkkinoiden päivittelemiseen.


The Kinks – Sunny Afternoon

Pitäkää toisistanne huolta.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.