Sijoitusuran ensimmäinen tenbagger

Pyhäpäivän kunniaksi (koska on liikaa aikaa ja tylsistyminen vaivaa) pieni kirjoitelma. Valmet Oyj on elämäni ensimmäinen tenbagger = arvo on noussut yli 1000% ostohetkestä. Tilanne vaihtelee toki koko ajan, mutta nyt arvo on pysynyt jo useamman päivän yli 1000% lukemissa. Huomenna tilanne voi toki olla jo toinen, mutta pidetään kiinni hyvänolontunteesta ainakin tämä päivä 😉

Valmethan irtosi aikoinaan Metsosta ja sitä kautta osake tuli osaksi sijoitussalkkuani. ”Valitettavasti” sijoituksen arvo oli irtosatasia, eli ei tuolla vielä eläkkeelle jäädä, mutta onhan se lukemana komea. Todennäköisesti Valmetin esimerkin innoittamana minä en ole jättänyt mitään sijotusta enää moneen vuoteen ”irtosatasiksi”, vaan olen mieluummin lisännyt sijotuksen arvon vähintään yli 1000 euroon.

Seuraavaa saadaankin sitten odotella vielä kotvanen, koska parilla osakkeella ollaan lukemassa noin +200% ja muutamassa noin +100%. Komeita lukemia toki nekin, mutta niillä on vielä pitkä matka tenbagger titteliin. Tässä vaiheessa joku kryptovaluutalla kauheat nousut alle vuoteen saanut ihmettelee, että mitä tuossa tenbaggerissä nyt on niin ihmeellistä, mutta meille (varsin) perinteisiä teollisuudenaloja harrasteleville osakesijoittajille tuollaiset prosentit eivät ole ihan arkipäivää.

Pitäkää toisistanne huolta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *