Norskit ostoksilla

Päivä alkoi uutisella jonka perusteella Telenor on ostamassa 54% DNA:n osakkeista. Jokunen viikko sitten taisin laittaa ihan julkikin ajatukseni, että vaikka nautinkin runsaista osingoista, ei kyseisen tason ylläpitäminen ole jatkossa käytännössä mahdollista. Tämän ”tunteen” takia olin jo suunnitellut irtautuvani osakkeesta vuoden 2020 aikana.

Minulla oli hieman sellainen olo, että kaksi suurinta omistajatahoa (Finda ja PHP Holding) lähinnä tyhjensivät näin kassaa ja tämän uutisen perusteella uskon olleeni asiassa vieläpä suhteellisen oikeassa. Tämän hetkisen tiedon perusteella Telenor ei suunnittele vetävänsä DNA:ta pörssistä, mutta heidän havittelevansa osuus on niin suuri, että he joutuvat jättämään ostotarjouksen myös lopuista osakkeista.

Tässä päästään ongelmaani. Möin heti alkuvuodesta pienen rahasto-osuuden (alle tuhat euroa) ja suunnittelin, että se jäisi vuoden ainoaksi myynniksi, eli saadusta voitosta en joutuisi maksamaan veroja. Hankin aikoinaan omistamani DNA osakkkeet osakeannista ja sain merkittyä 100 kpl osakkeita. Telenorin tarjoamalla hinnalla saisin siis varsin merkittävän (prosentuaalisen)myyntivoiton, mutta toisaalta taas, joutuisin maksamaan voitoistani veroja. Telenorin tarjoama 20,90 euron kpl hinta on niin korkea, että en valitettavasti oikein jaksa uskoa, että osakkeen hinta / osinko% voidaan ylläpitää jatkossa. Tosin mahdollista lukijaa varoitan vetoamalla taas Kotipizzacaseen, jossa nämä minun ennustajanlahjani pettivät täysin…

Verojen välttämiseksi minun pitänee myydä väliaikaisesti ainakin Nordean osakkeet, koska näin saisin verovuodelle myös myyntitappioita. Mielelläni en tätä tekisi, koska ajattelin käyttää sitä optiota vuonna 2020 (jos sitten osake ei saa jostain tuulta alleen ja nouse ostohintojani korkeammalle tasolle = win-win situation), mutta näin aamukahvitunnel- missa tämä skenaario tuntuu kaikkein todennäköisimmältä.

Hemmetin norjalaiset, sotkevat mun ajopuuteoriani 🙂



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *