Mietteitä asuntolainasta ja kohtuudesta

Kauppalehdessä oli 29.10.2018 artikkeli jossa Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kankkunen varoitteli asuntovelallisia nousevista asuntolainen koroista.

 

Korkojen nousupaineet juontavat juurensa siihen että Euroopan keskuspankki EKP lopettaa vähitellen lainanosto-ohjelmansa ja on vuoden 2019 loppupuolella vähitellen nostamassa ohjauskorkoaan. Korkojen nousussa ei sinällään ole mitään ihmeellistä, koska ei euriborien ole tarkoituskaan olla negatiivisia. Se, nouseeko vaikkapa 12kk euribor parin vuoden sisällä prosentin vai kaksi (vai jäävätkö nostot kokonaan tekemättä) jää nähtäväksi . Omalla kohdallani korkotason nousu tuossa mittakaavassa ei vielä aiheuttaisi kummoisia sydämentykytyksiä.

 

Valitettavasti koronnousu aiheuttaisi sydämentykytyksiä lukemattomissa kotitalouksissa, jos Lähitapiolan tutkimukseen on uskominen. Korkokustannukset nousevat 100 euroa per kuukausi niin että heilahtaa jos korot lähtevät vähäkään voimakkaampaan nousuun ja asuntolainaa on vaikkapa 300 000 euroa. Monelle pikkukaupungin tai vaikka keskisuurenkin kaupungin kasvatille kyseinen summa on toki korkea, mutta kasvukeskuksissa ja varsinkin Helsingin kantakaupungin alueella kyseiset lainat ovat käytännössä arkipäivää.

 

Ymmärrän toki, että tulojen aleneminen voi aiheuttaa ongelmia, varsinkin jos käytettävissä olevat tulot ovat matalat, mutta tutkimuksen mukaan myös neljännes keskituloisista on sitä mieltä että 100 euron vähennys kuukausittaisista tuloista aiheuttaisi ongelmia. Itse kuulun keskituloisiin ja tämänhetkisellä tulotasolla 100 euron vähennys tuloihini ei vaikuttaisi elämääni oikeastaan millään tavalla. Ongelmana lieneekin ”ylilainoitus”, eli ihmiset ovat rakentaneet itselleen käytännössä kestämättömän tulo/kulurakenteen. Kiinteät kustannukset ovat yksinkertaisesti liian suuret suhteutettuna käytettävissä oleviin tuloihin.

 

Älkää ymmärtäkö väärin, en yritä väittää olevani täysin immuuni mahdollisille taloushuolille. Kyllä oma taloutenikin lähtisi routimaan esimerkiksi pitkittyvässä työttömyydessä, mutta työttömyys ei aiheuttaisi välitöntä negatiivista ketjureaktiota.

 

Minua ylilainoitukselta on suojellut se, että olen jokseenkin immuuni ympäröivän yhteiskunnan luomalle paineelle korostaa ”varallisuuttani”. Heittomerkit siksi, että mitä varallisuutta se on, jos komea kivilinna, premium-merkkiset autot, kesämökit ja muut vimpaimet on hankittu lähes puhtasti lainarahalla ja talous on viritetty siihen pisteeseen, että pieninkin muutos yhtälössä aiheuttaa koko korttitalon luhistumisen?

 

Toisaalta en myöskään ole ihminen joka nipistää viimeisetkin pennit säästöön, että voisin pyörittää Excelissä laskelmaa, joka antaa ymmärtää, että jos elän oikein nuukasti seuraavat 20 vuotta niin sen jälkeen ruuvia vielä hieman kiristämällä voisin kituuttaa elämäni loppuun pelkillä ”passiivisilla tuotoilla”. Eli nuukailisin vuosikymmeniä, että voisin elää vanhana vielä nuukemmin? Anteeksi jos pahoitan jonkun mielen, mutta ei mitään järkeä! Ennen kuin ehditte torumaan, niin minä en ole myöskään ”käärinliinoissa ei ole taskuja” luonne, vaan enemmänkin perusnuuka ja säästäväisyyteen luonnostaan taipuvainen.

 

Siitä huolimatta minä haluan elää.

 

Minä haluan ostaa joskun jonkin härpäkkeen ílman, että lasken miten paljon häviän rahallisesti verrattuna siihen että sijoittaisin samat eurot 15 vuodeksi osakkeisiin. Minä haluan käydä toisinaan matkoilla (myös ulkomailla) ilman että vakuuttelen itselleni keittiön pöydän ääressä että ”Alpit näkee ihan yhtä hyvin kannettavan näytöltä ja onhan sitä vaaroja Suomessakin”. Minä haluan harvakseltaan käydä syömässä ravintoilassa, sen sijaan että vakuuttelisin itselleni että kotona valmistetusta jauhelihakeitosta ei ruoka parane.

 

Avainsanana on mielestäni kohtuus. Minä haluan ostaa vimpaimia kohtuudella, haluan käydä matkoilla kohtuudella, käyttää ravintolapalveluja kohtuudella ja minä halusin myös kohtuullisen asuntolainan.

 

Lainaa olisin saanut pankistani (omasta mielestäni) aivan käsittämättömän summan. Pieneen mieleeni ei tullut ottaa edes lähelle kyseistä summaa. Toki joku vielä varovaisempi luonne olisi pöyristynyt myös omasta lainasummastani mutta minulle se oli juuri sopiva. Käytettävissä oleviin tuloihin suhteutettu kohtuullinen kulutaso on paras lääke mitä tulee mielenrauhaan. Lainanlyhennysohjelma suhteutettuna tuloihini ja muihin kuluihini antaa mahdollisuuden harrastaa, sijoittaa pienimuotoisesti, eikä se ainakaan toistaiseksi valvotuta öisin.

 

Jokaisella meistä on toki oma tapamme arvottaa elämäämme ja arvioida mikä on tärkeää ja mikä ei. Ei minulla ole mitään erikoisoikeutta kertoa miten itse kunkin pitäisi elämäänsä elää, mutta toivon että jokainen meistä harkitsee vielä toistamiseen ennen kuin hankkiutuu tilanteeseen jossa kaikki käytettävissä olevat tulot menevät sitä mukaa kuin ne tililleen saa haalittua. Ja kaikki vain siksi että se kivilinna oli ihana tai autossa x makeat nahkapenkit…

 

Meinasi unohtua: Varustelekalla on käynnissä arvonta jossa: ” yksi onnekas saa lunastaa yhden jokaista Särmä, Särmä TST, Terävä ja Jämä -tuotetta. Tämä tarkoittaa verolliselta myyntihinnaltaan noin 7000 euron arvosta tavaraa, yli 200 nimikettä.”

Ei huono. Jos allekirjoittanut voittaa niin kirjoitan blogiini arvion jokaisesta tuotteesta ja ”jos sanani syön, niin mörökölli minut periköön”

 

Ja ei, en saa Varustelekalta euroakaan tästä ”mainoksesta”, vaan kyseessä on enemmänkin lapsenmieli jonka tekee mieli jakaa tietojaan 🙂

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.