Helmikuun touhut

Kevät tulee, ei voi mitään. Kesäihmisenä ei voi kuin hymyillä leveästi, kun huomaat, että jokainen päivä on pidempi ja lämpötilakin alkaa vähitellen nousemaan plussan puolelle. Näitä kevään aurinkopäiviä minäkin jaksan katsella. Auringon ihailun lomassa omaisuus karttui alla olevilla osingoilla:

AbbVie Inc65,88USD
Procter & Gamble Company11,99USD
Royal Bank of Canada 22,95CAD

Osingot ovat suomalaisten osakkeiden osalta netto-osinkoja, eli niistä on vähennetty verot. Ulkomaisten osakkeiden osalta summista on vähennetty 15% ennakonpidätys.

Ostot ja myynnit

Osakerintamalla oli hiljaista; ei ostettu eikä myyty. Saas nähdä mitä kevät tuo tullessaan. Yksi ihan mielenkiintoinen pörssin ulkopuolinen mahdollisuuskin on minulle esitelty. Tässä vaiheessa ei voi muuta sanoa kuin, että ollaan hiljaa niin saadaan kalaa.

Pitäkää toisistanne huolta

Tammikuun touhut

Tammikuu on nyt paleltu. En muista milloin viimeksi olisi ollut noin kylmää kautta. Muistikuva vuodesta 2006 on samankaltainen, mutta voihan olla, että aika on kullannut muistot. Vuoden alkuun kassaan kilahti osinkoja seuraavasti:

Osingot:

PepsiCo21,51USD
Illinois Tool Works Inc23,80USD

 

Kotimaisten osakkeiden osalta osingoista on vähennetty 25,5% pääomavero ja ulkomaisten osakkeiden osalta 15% ennakkovero. Verottaja kyllä huolehtii itsestään sitten lopullisessa verotuksessa.

Muuta

Kuukauden aikana en tehnyt yhtään ostoa tahi myyntiä. Liekö pakkanen jäädyttänyt myös sijoitushalut. Eiköhän tässä jotain keksitä vuoden aikana, joten tällekin osiolle saataneen vielä muutakin kuin ”hiljaista on ollut” viestejä.

Pitäkää toisistanne huolta.

Joulukuun touhut

Vuodenvaihteen kiireet on voitettu ja viimein oli aikaa istua hetkiseksi alas ja kirjata vuosi myös täällä loppuun. Viimeinen kuukausi vietettiin hiljaiseloa, mutta siitä huolimatta osinkoja putoili kirstuuni:

Osingot

Coca Cola Inc.21,51USD
T. Rowe Price Group Inc.31,11USD
Target Corporation32,73USD
Qualcomm Inc.13,60USD
Consolidated Edison, Inc13,77USD
Johnson & Johnson30,35USD
Kraft & Heinz Company34,00USD
Fortis Inc.35,11CAD
Suomalaisista osakkeista on summissa vähennetty ennakonpidätys, ulkomaalaisista on vähennetty 15% ennakonpidätys

Muuta

Kuukauteen ei mahtunut yhtään myyntiä tai ostoa. Katsotaan mitä vuosi 2024 tuo tullessaan. Mihinkään suuriin urotekoihin ei kassa anna mahdollisuutta, vuoden 2023 ylimääräiset lainanlyhennykset tekivät pohjakassaan sen verran lovea.

Pitäkää toisistanne huolta.

Marraskuun touhut

Marraskuu on ohi ja vähitellen aletaan valmistautumaan jouluun. Tämä kaamos ei kyllä sovi allekirjoittaneelle yhtään, mutta iloa tuo tietoisuus siitä, että noin kuukauden päästä alkaa päivä taas vähitellen pitenemään. Nämä ”klo 15 jo pimeetä” päivät ovat kyllä minulle täyttä myrkkyä. Pimeydestä arkkuun tipahteli kuitenkin onneksi myös osinkoja:

AbbVie Inc62,90USD
Royal Bank of Canada 22,95CAD
Procter & Gamble Company11,99USD
Metso Outotec56,88EUR

Osingot ovat suomalaisten osakkeiden osalta netto-osinkoja, eli niistä on vähennetty verot. Ulkomaisten osakkeiden osalta summista on vähennetty 15% ennakonpidätys.

Ostot ja myynnit


Pitkästä aikaa katse kääntyi ostoihin ja Nordnetin Black Fridayn innoittamana ostin 15 kpl Targetin osakkeita a 130,52 USD. Loppuvuosi onkin sitten taas hiljaisempaa, mutta ensi vuonna taas uudella innolla.

Euriborit näyttävät vähitellen kääntyvän laskuun ja muutenkin tuntuu, että ihan kuin fiilikset olisivat kääntymässä positiivisiksi. Toivossa on hyvä elää ja toivottavasti mr Murphy ei iske salakalavasti, mutta jos iskee, niin sitä on turha surra jo valmiiksi. Toivotan kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Pitäkää toisistanne huolta

Ei noin voi tehdä

Olen jo jonkun aikaa miettinyt, että kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan, vai pidänkö ”mölyt mahassani”. Lopulta päätin kirjoittaa lyhyen tekstin ihan sillä, että saan sen pois päästäni ja osaltaan siksi, että jospa se vaikka sattumalta auttaa jotakuta muuta, joka pohtii samaa asiaa.

Aiheena on työpaikan vaihtaminen. Tarkemmin sanottuna työpaikan vaihtaminen ilman, että sinulla on valmiina uutta työpaikkaa. Nyt on jo aikaa kulunut sen verran, että uskallan tunnustaa, että itse suoritin kyseisen peliliikkeen jokunen vuosi sitten. Syitä kyseiseen päätökseeni oli varsinkin se, että en saanut sen aikasesta työpaikastani irti enää mitään muuta kuin palkan. En tiedä teistä muista, mutta minulle ei yksinkertaisesti riitä se, että saat työstäsi rahallisen korvauksen, mutta työn sisältö olisi yhdentekevää ja osaltaan jopa omien arvojesi vastaista. Jos/kun työ muuttuu sisällöltään lähes täysin mitäänsanomattomaksi, niin ainakin minun kohdallani se aiheutti monenlaista nupinsisäistä vaivaa:

Huomasin olevani yhtäkkiä kovin kyyninen. Asiat eivät enää kiinnostaneet entiseen malliin ja uuden oppiminen tuntui vastenmieliseltä ja tarpeettomalta. Ihminen, joka on ennen lapsenmielisesti ollut kiinnostunut asiasta kuin asiasta, siitä mitä nurkan takana voisi olla ja onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella ei jaksanut kiinnostua enää edes oman nurmikon viherasteesta.

Aikani minä tätä yhtälöä päässäni pyörittelin (varsinkin yöllä, eli yhtälö eikun parani, kun laskeneeseen työmotivaatioon lisättiin vielä kertyvä väsymys). Lopulta tulin siihen tulokseen, että nyt sijoittelevavaeltelija tehtävä peliliikkeitä, tai kohta ollaan tilanteessa, jossa ei ole kenelläkään kivaa.

Laadin itselleni aikataulun, jossa päätin, että hetkenä x.x.xxxx kyseinen työura loppuu, sen jälkeen pidän omakustannetauon ja jatkan tauon jälkeen jossain muualla. Tuumasta toimeen; rahaa pistettiin talteen ja yksi kaunis päivä ilmoitin työnantajalleni viimeisen työpäivän koittavan kyseisenä päivänä.

Pitkitin todella pitkälle, ennen kuin kerroin asiasta läheiselleni. Sitten, kun kerroin, niin huomasin, että 95% ihmisistä oli sitä mieltä, että ”noin ei voi tehdä”. Suurimmalle osalle ihmisistä oli täysin käsittämätön ratkaisu, että ihminen heittää ”hyvän työpaikkansa” pois ja hyppää ”tyhjän päälle”. Ainoastaan yksi ihminen katsoi minua syvälle silmiin ja ainakin minun tulkintani mukaan sanoi ihan vilpittömästi olevansa puolestani ylpeä ja olevansa itse jopa hieman kateellinen päätöksestäni. Muiden osalta vastaanotto vaihteli lievästä hyväksynnästä täyteen pöyristymiseen. Pöyristyjien osalta opin äkkiä, että mikään mitä heille tulisin asiasta sanomaan, ei tulisi resonoimaan heidän päässään millään tavalla positiivisesti, joten lopetinkin kyseiselle ihmistyypille päätökseni perustelemisen.

No miten tässä sitten kävi? Olenko mierontiellä ja yhteiskunnan elätti? En ole. Tauon jälkeen siirryin täysin uudelle uralle ja elämässä on taas virtaa. Nurkan takana oleva tuntematon ja aidan takainen nurmikko kiinnostaa jälleen. Yöni nukun rauhassa, eikä työ enää hiivi aamuyöstä kummittelemaan makuuhuoneen kattoon.

Jos siis joku teistä miettii, että pitäisikö, niin vastaukseni on, että kyllä pitäisi. Olisi pitänyt jo. Välillä meidän kaikkien on vain uskottava, että siivet kantavat. Käsijarru päällä ei rallia voiteta ja kauheinta olisi, jos kuolinvuoteella pään täyttävät vain kysymykset, jotka alkavat, että ”oliskohan pitänyt uskaltaa sitä/tätä/tuota”. Vasta viikolla katsoin ikkunasta koululaisia ja mietin, että vastahan minä olin tuossa ja nyt olen tanakasti keski-iässä. Tätä vauhtia huomaan kohta olevani se pappa, joka seuraa puiston penkillä ohi kulkevia työikäsiä ja mietin taas, että ”vastahan minä olin tuossa”.

Tämä on se elämä, joka meille on annettu. Eläkää se.

…ja pitäkää toisistanne huolta 🙂

Lokakuun touhut

Lokakuu passailtiin, eli ei tehty mooveja eteen eikä taaksepäin. Talvi tuli ryminällä ja yhtenä aamuna ihmettelinkin ikkunastani yli 20 cm hankea. Hiljaiselosta huolimatta osinkoja kertyi seuraavanlaisesti:

Osingot:

Coca Cola Company21,51USD
Illinois Tool Works Inc23,80USD
Valmet Oyj96,85EUR

 

Kotimaisten osakkeiden osalta osingoista on vähennetty 25,5% pääomavero ja ulkomaisten osakkeiden osalta 15% ennakkovero. Verottaja kyllä huolehtii itsestään sitten lopullisessa verotuksessa.

Muuta

En tiedä muiden osakesalkuista, mutta minulla tuntuu olleen valittuna osakkeita, jotka ovat ottaneet pitkin syksyä turpaansa. Kuluneella viikolla alkoi taas olemaan kokka kohti koilista, mutta syksy on ollut osakeillani synkkä. Voihan olla, että valittuna sattui olemaan sellaiset osakkeet, jotka eivät olleet tässä välissä muotia, mutta jospa se siitä.

Pitäkää toisistanne huolta.

Syyskuun touhut

Lokakuuta mennään ja päivät vaan lyhenevät. Syyskuun kunniaksi suoritin vuoden toisen ylimääräisen lainanlyhennyksen ja vähitellen on aika siirtyä taas ”normielämään”. Osakemyynnit ovat väistämättä vähentäneet osinkotuottojani, mutta siitä huolimatta syyskuussa osinkoja kertyi seuraavasti:

Osingot

T. Rowe Price Group Inc.31,11USD
Target Corporation32,73USD
Qualcomm Inc.13,60USD
Consolidated Edison, Inc13,77USD
Johnson & Johnson30,35USD
Kraft & Heinz Company34,00USD
PepsiCo21,51USD
Fortis Inc.33,62CAD
Suomalaisista osakkeista on summissa vähennetty ennakonpidätys, ulkomaalaisista on vähennetty 15% ennakonpidätys

Muuta

Ei suuria urotekoja, yksi lainanlyhennys ja se siinä. Katsotaan nyt mitä loppuvuodelle keksitään, kun rahaa jää muuhunkin kuin lainojen maksamiseen.

Pitäkää toisistanne huolta.

Elokuun touhut

Viimeinen kesäkuukausi on taakse jäänyttä elämää. Syksyn värit ovat jo selkeästi näkyvissä ja illat pimenevät kovaa vauhtia. Valmistaudun kovaa vauhtia syksyn ylimääräiseen lainanlyhennykseen ja sen tiimoilta kauppa kävi myyntipuolella muutaman osakkeen osalta. Myynneistä huolimatta osinkojakin sain seuraavasti:

AbbVie Inc62,90USD
Realty Income Corp9,77USD
Procter & Gamble Company11,99USD

Osingot ovat suomalaisten osakkeiden osalta netto-osinkoja, eli niistä on vähennetty verot. Ulkomaisten osakkeiden osalta summista on vähennetty 15% ennakonpidätys.

Ostot ja myynnit


Myytyjen osakkeiden lista:

  • Realty Income 45 kpl a 60,24 USD
  • Enbridge 75 kpl a 47,75 CAD
  • Telus 175 kpl a 23,12 CAD

Näiden myyntien jälkeen maksan ylimääräisen lainanlyhennyksen syyskuun lopussa ja edessä on paluu arkeen. Lainanlyhennyksiin päädyin, koska halusin kuukausittaiseen budjettiin väljyyttä ja toisaalta koin, että saan varmemmin positiivisen lopputuloksen lainoja lyhentämällä kuin osakkeilla spekuloimalla. Kohonneet korkokustannukset ovat myös hillinneet halukkuuttani käyttää Nordenetin lainalimiittiä ja olenkin näiden peliliikkeiden jälkeen silläkin saralla lähes velaton. Jatkossa pääsee taas miettimään myös sijoituskohteita, joten se valaisee tätä pimenevää syksyäni.

Pitäkää toisistanne huolta

Heinäkuun touhut

Heinäkuu oli hiljaiseloa monellakin tapaa. Lomaa pidettiin ja ostoksissa/myynneissä pidettiin taukoa. Myynnit tosin jatkuvat heti elokuussa, koska seuraava lainanlyhennys on suunnitelmissa syyskuun loppuun. Hiljaista tai ei, niin osinkojakin kirstuun kilahteli seuraavanlaisesti

Osingot:

Coca Cola Company21,51USD
Realty Income Corp9,77USD
Illinois Tool Works Inc22,27USD
Telus Corporation54,09CAD

Kotimaisten osakkeiden osalta osingoista on vähennetty 25,5% pääomavero ja ulkomaisten osakkeiden osalta 15% ennakkovero. Verottaja kyllä huolehtii itsestään sitten lopullisessa verotuksessa.

Muuta

Pörssissä tuntuu olevan nyt meininki sellainen, että Suomea koetellaan ja Yhdysvalloissa menee paremmin. Siinä missä Euroopassa pelätään taantumaa, yrittävät ameriikanyhdysvaltalaiset pitää huolen, että mopo ei karkaa lopullisesti käsistä. Elämä on, näillä mennään ja kohta alkaa syksy painamaan kesänlapsen hartioita. Minkäs teet, se tuleva synkkyyn on taas vaan lusittava.

Pitäkää toisistanne huolta.

Nordnetin Superluoton korko nousee (taas)

”Superluoton Kulta-tason uusi korko on 3,49 % (efektiivinen lainakorko 3,55 %).”

Minulle on jostain syystä näköjään tullut tavaksi ilmoittaa itselleni näin blogin kautta, että Nordentin Superluoton korko on (taas) nousemassa. Sinällään tässä ei ole mitään uutta ja olen nähnyt jo talletuksillekin tarjottavan yli 3% korkoa, eli uskottava se on: korot ovat nousseet.

Valitettavasti tämä vain samalla on myös taas yksi naula arkkuun sen suhteen, miten kilpailukykyisenä pidän yrityksen palveluja. Sinällään tämä ei enää sykettä nosta, koska osakepaino on laskenut / laskee tässä lainanlyhennysten lomassa ja tuskinpa tuon kokoinen firma jaksaa kauheasti surra jos allekirjoittaneen jo valmiiksi varsin vähäisten omistusten määrä laskee ”irtotonneilla”.

Elämä on, näillä mennään.

Pitäkää huolta toisistanne.